Minulta kysytään usein, millainen tavallinen päivä täällä on. Yleensä odotetaan joko postikorttia tai tunnustusta, että kaikki on salaa samanlaista kuin toimistossa Madridissa. Totuus on jossain välissä: työ on todellista, määräajat ovat todellisia, ja meri sattuu olemaan kadun päässä.
Näin hyvä arkipäivä menee minulla suunnilleen. Kaikki päivät eivät ole tällaisia, ja joskus päivään kuuluu vain palavereita ja voileipä. Mutta kun kaikki sujuu, se sujuu näin.
Aamu-uinti La Puntillassa
Aurinko nousee Gran Canarialla eurooppalaisittain myöhään, joten "aikainen" ei tarkoita tylyä. Useimpina aamuina olen La Puntillan hiekalla pian ensimmäisen valon jälkeen, kun rannalla on lähinnä koiraa ulkoiluttavia paikallisia ja muutama vanhempi uimari, jotka ovat tehneet tätä vuosikymmeniä.
Las Canterasia pitkin kulkeva riutta pitää veden tässä päässä useimmiten tyynenä, ja siksi tykkään uida täällä ennen töitä. Ei aaltoja, joita vastaan pitäisi taistella, eikä mitään suunniteltavaa, vain uintia rantaa pitkin ja takaisin. Kaksikymmentä minuuttia riittää hyvin.
Sen jälkeen ostan matkalla kotiin hedelmiä. Papaijaa, banaaneja ja mitä sattuu sillä viikolla näyttämään hyvältä. Kanarian banaanit ovat pienempiä ja makeampia kuin Pohjois-Euroopassa myytävät, enkä enää yritä selittää sitä vierailijoille. Heidän täytyy maistaa yksi.
Aamun keskittymisjakso ja hyvä kahvi
Noin kello 8.30 olen työpöydälläni FICOssa. Ensimmäisenä on vuorossa kahvi, ja olen siitä hieman nirso. Coworking-tilassa tarjoillaan italialaista kahvia, ja se on yksi parhaista, mitä täältä saa, joten päivä lähtee käyntiin jo ennen kuin työt alkavat.
Aamu on varattu vaikeille asioille. Arkkitehtuuripäätöksille, hankalan pull requestin läpikäynnille ja dokumentille, jota kukaan muu ei halua kirjoittaa. Pidän kalenterini tyhjänä myöhäiseen aamupäivään asti aina kun voin, suljen chat-sovellukset ja annan hiljaisuuden tehdä tehtävänsä.
Tila auttaa. Kaikki ympärilläsi tekevät myös töitä, ja jaetussa keskittymisessä on jotain, mikä tekee tehtävässä pysymisestä helpompaa kuin keittiön pöydän ääressä. Se ei ole taikuutta, vain hyvää seuraa.
Kalalounas rantakadulla
Lounaalla näkyy FICOn yhteisöpuoli. Noin kello 13.30 tai 14.00, mikä on Espanjassa lounasaika, joku sanoo "kalaa?" ja neljä tai viisi meistä kävelee alas Paseo de Las Canterasille.
Rantakadun varrella ei ole pulaa paikoista, jotka tarjoavat päivän saalista, papas arrugadas -perunoita mojo-kastikkeella ja yksinkertaista salaattia. Pidempänä päivänä kävelemme sen sijaan Mercado del Puertolle, noin kymmenen minuutin päähän, jossa ruokakojuista on helppo maistella vähän kaikkea.
Pöydässä istuu yleensä sekalainen joukko: pari kehittäjää, suunnittelija, joku oman startupinsa pyörittäjä ja ehkä uusi tulokas, joka saapui viime viikolla. Puolet keskustelusta käsittelee työtä, ja moni hyvä idea ja muutama yhteistyö on saanut alkunsa näillä lounailla. Toinen puoli käsittelee sitä, tuleeko huomenna aallokkoa.
Työn luovutus ja iltalenkki
Kanariansaarilla on sama aikavyöhyke kuin Britannialla ja Portugalilla, tunti jäljessä suurinta osaa Manner-Eurooppaa. Se sopii hyvin Euroopan eri maihin hajaantuneelle tiimille: olen verkossa silloin kun Berliinissä ja Milanossa ollaan, ja iltapäivä on aikaa, jolloin viimeistelen asioita heidän kanssaan.
Myöhäinen iltapäivä on siis luovutuksia varten. Vastaan kysymyksiin, jotka ovat kasautuneet lounaan jälkeen, kirjoitan selkeät muistiinpanot sille, joka jatkaa työtä seuraavaksi, ja työnnän päivän viimeiset commitit. Yritän jättää koodin sellaiseen kuntoon, ettei tulevaisuuden minä kiroa sitä huomenaamuna.
Sitten suljen kannettavan ja lähden kävelylle Paseota pitkin. La Puntillasta La Cícerille ja takaisin on noin kuusi kilometriä, tasaista ja autotonta, ja valo muuttuu oranssiksi veden yllä. Kun palaan, terassit ovat täyttymässä, ja joku FICOsta ehdottaa yleensä muutamia tapaksia ja drinkkiä.
Miksi tämä rytmi toimii minulle
Mikään tästä ei ole yksinään erikoista. Uinti, kahvi, pitkä keskittymisjakso, lounas ihmisten kanssa, joista pidän, ja lenkki päivän päätteeksi. Se, mikä tekee kokonaisuudesta toimivan, on se, että kaikki tapahtuu kävelymatkan päässä, joten mikään ei vaadi autoa, varausta tai suunnitelmaa.
Se oli iso syy siihen, miksi perustin FICOn coworking-tilaksi Las Palmasiin juuri tänne, muutaman minuutin päähän rannasta. Jos tämän idean pieni versio kiinnostaa, kirjoitin 3 minuutin rantakävelyrutiinistani ja siitä, miksi etäisyydellä on niin suuri merkitys.
Jos mietit työskentelyä Las Palmasista muutaman viikon tai muutaman vuoden ajan, älä yritä kopioida minun päivääni. Etsi kaksi tai kolme asiaa, joita tekisit joka päivä, jos ne olisivat tarpeeksi lähellä, ja rakenna työsi sen ympärille, että olet niiden lähellä. Täällä useimmat niistä ovat jo samalla kadulla.